|
ETUSIVU ESITTELY KOIRAT PENTUJA UUTISET LINKIT VIERASKIRJA
![]()
Hieman meistä! Meidän perheeseen kuuluu kahden ihmisen lisäksi tällä hetkellä kaksi lammaskoiraa, Oona ja Wallu. Asumme Limingan kunnassa, joka sijaitsee noin 30 km Oulusta etelään. Asumme paritalossa uudella asuinalueella ja saimme vihdoin sen kauan toivotun oman pihan. Lammaskoiria tulemme kasvattamaan pienimuotoisesti, joskus :)
Ensimmäisen koirani, "Iida" tuli meille -95. Kissoja meillä oli aina ollut, mutta koiraa ei pitänyt koskaan tulla. Pitkän suostuttelun jälkeen saimme siskoni kanssa luvan ostaa pienen Bichon Frisé pennun, jos me sitten myös hoidetaan se. Todellisuudessa Iidasta tuli ihan koko perheen koira ja se jäikin asumaan Alavieskaan, kun me lähdettiin opiskelemaan kauemmaksi. Kotiin jäi myös hevoseni "Hilla", joten elämä tuntui melko tyhjältä ilman eläimiä. "Oona" tuli keväällä -04 ja muutaman vuoden päästä ajatus toisesta koirasta alkoi tulla mieleen. Tarkoituksena oli astuttaa Oona ja jättää itselle yksi pentu. Kaikki ei kuitenkaan mene aina niin kuin on suunnitellut ja toivonut ja Oonan pennut eivät koskaan onnistuneet. Kun sitten sain kuulla, että Oonan sulhasta Rasmusta käytettäisiin Oonan siskopuolelle, varasin meille heti pennun. Niinpä meille muutti syksyllä -09 Wallu. Kasvattajakurssille menin pääasiassa mielenkiinnosta ja sen suoritin keväällä -06. Kennelnimen päätin sitten vihdoin hakea kesällä -07 ja joulukuun alussa sain vahvistuksen, että kennelnimekseni on hyväksytty Chamorus. Chamorus on johdettu hillan latinan kielisestä nimestä (Rubus chamaemorus). Lammaskoira sopii mielestäni mitä parhaiten harrastuskoiraksi. Se on luonteeltaan miellyttämisen haluinen ja se on helppo motivoida. Mielestäni koiran kanssa pitää olla hyvä elää kotona ja maailmalla. Minulle kasvatuksessa tärkeimpiä asioita ovatkin luonne ja terveys ja nimenomaan tässä järjestyksessä. ____________________________________________________________________________________ Yhteystiedot: Soila Lokasaari 050-564 7278 Soila.nyrhinen(at)chamorus.com |
info[a]chamorus.com